Monet naiset eivät ole (vielä) tutustuneet Jade Eggiin ja sen moniin hyödyllisiin ominaisuuksiin. Se on sääli, sillä tämä jademuna vaikuttaa naisiin parantavasti ja vahvistavasti sekä fyysisesti että psyykkisesti. Fyysisellä tasolla se rentouttaa emätintä ja parantaa sen tuntoherkkyyttä. Henkisellä tasolla se auttaa naista saavuttamaan paremman yhteyden omaan feminiiniseen seksuaalisuuteensa.
Jade Eggin juuret ulottuvat tuhansien vuosien taakse Kiinaan. Taolaiseen filosofiaan kuuluu ajatus siitä, että eri kivilajeilla on erilainen energia. Jadella on parantava vaikutus naisen emättimeen, joten sitä käytettiin lantionpohjan lihasten harjoittamiseen ja vahvistamaan yhteyttä sisäiseen, naiselliseen viisauteen.
Valitettavasti monet ovat epävarmoja siitä miten jademunaa käytetään, ja kuvittelevat sen olevan monimutkaista ja vaikeaa. Sitä se ei kuitenkaan ole, joten ei ole mitään syytä olla kokeilematta sitä ja nauttimatta sen monista hyvistä ominaisuuksista.
Jade Egg parantaa emättimen joustavuutta ja tuntoherkkyyttä, joten se auttaa sinua saamaan enemmän nautintoa yhdynnän aikana ja helpottaa orgasmin saamista. Se myös lievittää ja ehkäisee lihasjännitystä ja -kipuja emättimen alueella. Jademuna hieroo pehmeästi emättimesi lihaksia ja auttaa niitä rentoutumaan. Käytettyäsi jademunaa joitakin kertoja huomaat, että emättimesi tuntuu rennommalta ja vastaanottavaisemmalta yhdynnän aikana, ja sitä kautta saat nautinnollisemman seksielämän.
Olemme laatineet helpot ja yksityiskohtaiset ohjeet jademunan käyttöön, jotta saisit omastasi kaiken irti.
1 Jademunan desinfiointi:
Desinfioi jademuna keittämällä sitä 10 minuutin ajan, ja anna sen jäähtyä. Voit aina keittää sen uudelleen jos se tippuu lattialle tai vessaan, tai jos joku toinen käsittelee sitä.
2 Sido jademunaan lanka:
Voi olla hyvä idea pujottaa lanka munassa olevan reiän läpi, jolloin se on helppo vetää ulos käytön jälkeen. Voit käyttää siihen tarkoitukseen vahaamatonta ja maustamatonta hammaslankaa. Langan kokonaispituuden olisi hyvä olla suunnilleen sama kuin ranteen ja kyynärpään välinen pituus. Pujota lanka munan läpi menevän reiän kautta kokonaan munan ympäri (ikään kuin pujottaisit langan neulan läpi) ja sido sen molemmat päät yhteen. Muista vaihtaa lanka aina kun olet käyttänyt Jade Eggiä. Totuttuasi jademunan käyttöön voit jättää langan kokonaan pois.
3 Näin asetat jademunan sisään:
Valitse paikka, jossa voit rentoutua ja jossa sinua ei häiritä (esim. makuuhuone). Jademunan sisään asettamista kutsutaan nimellä “sipping”. Asetu selinmakuulle jalat taivutettuina. Sivele munan pintaan hieman liukuvoidetta ja vie se leveä pää edellä vasten sisäisiä häpyhuuliasi. Anna vapaan kätesi levätä sydämesi päällä ja keskity hengitykseesi. Tee jademunalla pieniä, hitaita, pyöriviä liikkeitä emättimen aukolla samalla kun keskityt siihen, mitä aistit ja tunnet. Anna mieleesi muotoutua ajatus siitä, mikä on täydellinen kulma jademunan liukua sisääsi. Kun olet löytänyt sopivan kulman, lepää hetki ja keskity taas sydämeesi ja hengitykseesi. Hengitä hitaasti samalla kun käytät lantionpohjan lihaksiasi sykkivässä tahdissa ikään kuin vetämään tai imemään (sip) jademunan sisällesi. Uloshengityksen aikana kuvittele, kuinka emättimesi aukeaa ja ikään kuin muodostaa tyhjiön, jonka avulla muna imeytyy sisään. Emättimesi herää aivan uudella tavalla. Huomioithan, että tehdessäsi sipping-liikettä voi sinusta kenties tuntua, että emättimesi työntää jademunaa ulos. Jademuna liikkuu sisäänpäin vain siinä osassa harjoitusta missä rentoudut ja hengität ulos, joten pidä sitä paikallaan kätesi avulla. Tehdessäsi harjoituksia ensimmäisiä kertoja voit myös joutua työntämään hieman kädelläsi, mutta ajan kanssa opit tekemään harjoituksen kokonaan ilman että tarvitset työntöapua. Saatuasi jademunan kokonaan sisään, rentoudu ja keskity taas sydämenlyönteihisi ja hengitykseesi.
4 Näin käytät jademunaa:
Jademunan ollessa sisälläsi voit antaa sen vain olla niin pitkään kuin haluat (tai se haluaa), tai voit tehdä sen avulla harjoituksia (kohdat 5-7). Jos haluat vain pitää sitä sisälläsi päivän mittaan tai nukkuessasi, muista puhdistaa se (kohta 8) otettuasi sen ulos, tai sen tultua ulos itsekseen.
5 Harjoitus lihasvoiman ja -joustavuuden parantamiseksi:
Asetu selinmakuulle jalat taivutettuina siten, että ne ovat lantion leveydellä toisistaan, ja käsivarret rentoina molemmilla sivuilla. Hengitä sisään samalla kun nostat lantiotasi niin korkealle kuin mahdollista. Uloshengityksen aikana rentoudu ja anna selkäsi “rullata” alaspäin nikama nikamalta samalla kun “avaat” lantionpohjasi. Halutessasi voit tehostaa harjoitusta ääntämällä uloshengityksen aikana esim. “mmmmm”, “ooooooh” tai “ahhhhhh”. Äänenkäyttö auttaa avaamaan kurkkua, mikä puolestaan rentouttaa ja avaa emätintä. Toista harjoitus 3-9 kertaa.
6 Harjoitus pidätyskyvyn ja nautinnon lisäämiseksi:
Osa 1: Harjoitus tunnetaan nimellä “tuulilasinpyyhkijä”, koska sen aikana jalkateräsi liikkuvat samalla tavalla kuin tuulilasinpyyhkijät. Asetu selinmakuulle siten, että jalkasi ovat suorana lantion leveydellä toisistaan ja taivuta jalkateriäsi niin pitkälle kuin mahdollista. Taivuta ne ensin toisiaan kohti siten, että isovarpaasi suukottavat toisiaan. Sen jälkeen taivuta ne poispäin toisistaan niin kauas kuin mahdollista samalla kun pidät jalat muuten suorina. On tärkeää, että teet harjoituksen mahdollisimman hitaasti. Tehdessäsi harjoitusta kiinnitä huomiota siihen miten liikkeet aktivoivat lantion etuosan ja selän eri alueita. Harjoituksen voi toistaa niin monta kertaa kuin haluat.
Osa 2: Siirrä jalkasi vierekkäin niin lähelle, että nilkkasi koskettavat toisiaan. Taivuta toista jalkaterää itseesi päin samalla kun suoristat toisen poispäin itsestäsi. Voit asettaa sormenpääsi häpyluutasi vasten, jolloin voit tuntea harjoituksen vaikutuksen emättimessäsi. Sen toinen puoli pitenee ja toinen lyhenee samalla kun suoristat hitaasti toista jalkaterää ja taivutat toista. Mitä hitaammin teet harjoituksen, sitä tehokkaampi se on. Voit toistaa harjoituksen niin monta kertaa kuin haluat.
7 Harjoitus emättimen kolmelle lihasalueelle:
Tämä harjoitus lisää emättimen notkeutta ja se on hieman edellisiä haastavampi. Emättimessä on kolme aluetta, jotka näet kuvassa. Nämä kolme aluetta ovat tiiviisti yhteydessä lantionpohjan eri lihasryhmiin, ja tämän harjoituksen avulla opit erottamaan alueet toisistaan ja käyttämään niitä itsenäisesti.
Nouse istumaan ja jännitä sen alueen lihakset, jotka ovat lähimpänä emättimen aukkoa. Jännitä lihakset sisäänhengityksen aikana ja rentouta ne kokonaan kun hengität ulos. Tee sama kohdunkaulaa lähimpänä olevilla lihaksilla. Jännitä taas sisäänhengityksen aikana ja rentouta uloshengityksen aikana. Lopuksi kuvittele mielessäsi, että “halaat munan kahtia” jännittämällä lihakset munan keskiosan ympärillä. Teet sen aktivoimalla keskiosan ja kolmannen alueen lihakset. Hengitä sisään ja jännitä, hengitä ulos ja rentouta. Jatka harjoitusten tekoa emättimen kolmella alueella hengityksen tahtiin. Voit myös viedä keskisormesi emättimeesi, jolloin sen jokainen nivel vastaa yhtä emättimen aluetta. Toista harjoitus 3-9 kertaa.
8 Jademunan käytön jälkeen:
Jademuna tulee itsekseen ulos siinä vaiheessa kun vartalosi on valmis päästämään sen, mutta jos koet väsymystä tai saat pieniä lihaskramppeja, voit myös itse vetää sen ulos hammaslangan avulla. Muista irrottaa ja heittää pois käytetty lanka. Jos et ole sitonut lankaa jademunaan, voit ottaa sen pois kyykistymällä ja työntämällä sen varovasti ulos emättimen lihasten avulla. Puhdista muna sen jälkeen lämpimällä vedellä ja anna sen kuivua itsekseen. Älä käytä sen puhdistamiseen saippuaa. Voit laittaa sen astiaan, jossa on kiehuvaa vettä ja muutama tippa teepuu- tai greippiuutetta ja sen jälkeen huuhdella sen puhtaalla vedellä. Toisinaan voit myös antaa jademunalle suolakylvyn puhdistaaksesi sen energian.