Arvostelut

LADY BI FUN FACTORYLTA

Lady Bi on tuhma ja kurvikas daami. Saadessani tietää, että seuraava testituotteeni olisi Fun Factoryn Lady Bi, olin ihan liekeissä. Kuvan perusteella näytti siltä, että Lady Bi olisi suurempi versio Miss Bi:sta, jota testasin pari kuukautta sitten. Ja jos olette lukeneet arvosteluni, tiedätte, että olin aivan haltioissani siitä. Siksi olinkin todella utelias kokeilemaan myös Lady Bi:ta, ja nyt siihen tarjoutui tilaisuus.

Avatessani Lady Bi:n sisältävän kassin innostuin vielä entisestään: saamani Lady Bi on väriltään syvän violetti, mikä on ehdottomasti yksi lempiväreistäni! Lisäksi siinä on vartta pitkin kulkeva yksinkertaisen elegantti kuvio, joka antaa sille pientä lisäkurvia. Halusin heti saada selville, vaikuttaako se käyttökokemukseen vai onko se pelkkä koriste.Lady Bi

Yleistä:

Lady Bi on tuplavibraattori, joka tarkoittaa sitä, että siinä on kaksi sisäänrakennettua vibraattoria: yksi klitorikselle ja toinen varren sisällä, joka stimuloi myös G-pistettä. Molempia vibraattoreita voi käyttää kahvassa olevilla painikkeilla, ja niitä voi säädellä erikseen. Se on kätevää, jos haluaa esimerkiksi voimakkaan, sykkivän värinän G-pisteelle, mutta vähemmän intensiivisen stimulaation klitorikselle. Lisäksi kahvassa on on/off-nappi.

Laitetta käytetään samalla tavalla kuin pikkusisko Miss Bi:ta, ja koska jälkimmäinen on minulle tuttu, opin käsittelemään myös Lady Bi:ta nopeasti. Mutta jos ei ole tottunut käyttämään Fun Factoryn tuplavibraattoreita, suosittelen ensin kokeilemaan vibraattorin eri toimintoja ennen kuin ottaa sen kunnolla käyttöön.

Lady Bi:n kahdella vibraattorilla on kuusi eri toimintoa, joita voi säätää itsenäisesti. Eli jos osaa siirtyä toimintojen välillä yhden napin avulla, osaa saman tien käyttää toistakin nappia. Siten laitteen käyttö on helpommin hallittavissa, koska ei tarvitse säätää 12 eri toiminnon välillä. Kuusi toimintoa on jaettu siten, että ensimmäiset kolme ovat ”tavallisia” vibraatiotasoja, joista voi valita makunsa mukaan, ja seuraavat kolme ovat erilaisia värähtelyrytmejä. Klitorisvibraattorin värinä tuntuu lähempänä pintaa, kun taas G-pisteen väristelyt tuntuvat selkeästi syvemmällä.

Käyttökokemus:

Kuten nimestä voi päätellä, Lady Bi on samantyyppinen kuin pikkusiskonsa Miss Bi, mutta siinä on myös tiettyjä merkittäviä eroja. Suurin ero on koko. Lady Bi:n kokonaispituus on 22 cm ja sen sisään laitettavan osan pituus on 13 cm. Mielestäni sen koko on todella hyvä, koska dildon voi tuntea hyvin sisällään ilman että se tuntuu liian suurelta tai toisaalta tylsältä.

Lady Bi on kärjestään kaareva, mikä auttaa stimuloimaan G-pistettä. Koskapa me naiset olemme rakenteeltamme erilaisia, kaikkien G-piste ei sijaitse samassa paikassa. Siksi joidenkin naisten täytyy työntää dildo syvemmälle kuin toisten, jotta se stimuloi G-pistettä oikein. Lady Bi:n kohdalla se onnistuu hyvin juurikin sen pituuden vuoksi.

Dildo on ihanan joustava, joten sitä on helppo väännellä ja käännellä, jotta se osuu juuri oikeisiin paikkoihin. Dildon pinnalla kulkevaa kuviota ei juurikaan tunne, mutta minusta sille ei ole tarvettakaan. Dildon muoto ja koko tuntuvat jo itsessään todella herkullisilta, ja vibraatiot ovat niin voimakkaita, että ne voi tuntea koko alapään seudulla.

Varren päässä oleva klitorisvibraattori on myöskin suunniteltu todella fiksusti. Se sijaitsee ihan varren kärjessä, mutta siinä on myös pituutta, joka varmistaa sen, että se stimuloi klitorista silloinkin kun dildo on kokonaan sisällä, riippumatta siitä sijaitseeko klitoris alhaalla vai vähän ylempänä lähellä venuskukkulaa. Minulla ei ollut lainkaan vaikeuksia stimuloida klitoristani samalla kun dildo oli sisällä, ja sain sillä joitain todella nopeita ja vahvoja orgasmeja.

Koska G-pisteeni ei ole kovin ylhäällä, en onnistunut stimuloimaan G-pistettä samalla kuin stimuloin klitorista, mutta aina ei voi saada kaikkea. Sen sijaan sain kyllä stimuloitua G-pistettä helposti kun vedin dildoa vähän ulos, joten päädyin leikittelemään ihanan tuhmasti molempien alueiden välillä.

Lopputulos:

Olen aina nauttinut Fun Factoryn tuotteista, ja nämä kaksi viimeisintä vibraattoria ovat tehneet minusta vielä suuremman fanin. Heidän tuotteensa ovat hauskoja, värikkäitä ja uskomattoman hyvälaatuisia. Voin lämpimästi suositella Lady Bi:ta. Sen värinät ovat varsin voimakkaita ja ne todella tyydyttävät.

Tekniset ominaisuudet:

MATERIAALI: Lääketieteellinen silikoni.
FTALAATITON: Kyllä.
MITAT: Pituus 22 cm kahva mukaan lukien. Sisään laitettava osa 13 cm.
VESITIIVIS: Kyllä.
AKKU: Ladattava litium (USB-laturi tulee mukana).
SÄÄDIN: kolme painiketta.
KÄYTTÖOHJE: Saksa, englanti.