Uutiset

Tuhma joulukalenteri naiselle 2022

Osta tuhma naisten joulukalenteri ja täytä joulukuu leikillä, jännityksellä ja rakkaudella. Tätä joulua ette unohda koskaan!

Me Sinfulilla rakastamme joulua. Joulu on ihanaa aikaa, jolloin keskitymme lahjoihin, yllätyksiin ja mukavaan yhdessäoloon meille rakkaiden ihmisten kanssa. Joulu on myös täynnä perinteitä, joita vaalimme ilolla joka vuosi. Yksi suhteellisen uusista perinteistä, joka on myös viime vuosina kehittynyt kenties eniten, on joulukalenteri.

Aiemmin joulukalenterit kuuluivat lähinnä perheen pienimmille, jotka eivät malttaneet odottaa jouluaattoa ilman pieniä lahjuksia, mutta ne ajat ovat onneksi takanapäin. 

Nyt voit nimittäin ostaa tuhman naisten joulukalenterin, jonka luukkujen takaa paljastuvat eroottiset tuotteet täyttävät aikuisten joulunodotuksen yllätyksillä, nautinnolla ja seksillä. Jos siis olet kiinnostunut viettämään tavallista tuhmemman joulun, olet tullut oikeaan paikkaan. 

Eri kalenterivaihtoehdot ovat alla, mutta jos haluat tietää enemmän niiden sisältämistä tuotteista, jatka lukemista. Kerromme hieman tarkemmin viidestä eri kalenteriversiosta, joista voit valita sopivan tuhman kalenterin juuri sinun elämäsi naiselle.

Sinful Original Joulukalenteri

Sinful Original Joulukalenteri

Sinful Premium Joulukalenteri

Sinful Premium Joulukalenteri

Sinful 12 Days of Christmas Adventures – Joulukalenteri Naisille

Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille

Sinful Four Weeks of Playful Christmas – Deluxe

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri

Sinful Four Weeks of Playful Christmas – Premium

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri

Luo viettelevää tunnelmaa tuhmalla naisten joulukalenterilla

Haluaisitko yllättää kumppanisi 24 pienellä, joulunodotusta piristävällä lahjalla, mutta et ole varma, mistä aloittaisit? Ei hätää! Valikoimassamme on peräti viisi erilaista tuhmaa naisten joulukalenteria, joista voit valita juuri sinun elämäsi naiselle sopivimman.

Me Sinfulilla olemme kehittäneet ja valmistaneet jo monta vuotta aikuisten joulukalentereita, joiden eroottiset tuotteet ovat tehneet vuoden viimeisestä kuukaudesta myös vuoden tuhmimman. Eikä tämä vuosi ole poikkeus.

Eroottinen joulukalenteri naiselle tarjoaa sekä sinulle että kumppanillesi mahdollisuuden pitää pieni nautinnollinen tauko arjessa, joka joulun alla on tavallisesti täynnä kiirettä ja käytännön askareita. Se voi itse asiassa olla erittäin hyvä sijoitus parisuhteeseen, kuten joka vuosi saamamme asiakaspalautteet kertovat.

Monet parit ottavat nimittäin yhteyttä kertoakseen, että Sinfulin joulukalenteri naisille on ollut heille parasta pariterapiaa. He ovat alkaneet puhua toisilleen avoimemmin seksistä, haluista ja fantasioista, ja kohentuneet kommunikointitaidot ovat näkyneet myös tavallisessa arkielämässä.

Jos eroottinen joulukalenteri naiselle kuulostaa sinustakin loistavalta idealta, jatka lukemista. 

Sinful-joulukalenteri ja paljon pieniä joululahjoja

Seuraavassa kerromme nimittäin tarkemmin eri vaihtoehdoista, joista voit valita, kun haluat hemmotella kumppaniasi tuhmalla naisten joulukalenterilla 2022.

  • Sinful Original Joulukalenteri
  • Sinful Premium Joulukalenteri
  • 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naiselle
  • Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri
  • Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri

Voit siis valita peräti viidestä erilaisesta kalenterista – ja vaikka tehtävä kenties juuri nyt vaikuttaa mahdottomalta, me voimme auttaa sinua löytämään sen oikean.

Jos haluat perinteisen tuhman naisten joulukalenterin, joka sisältää 24 eroottista yllätystä, valitse joko Sinful Original Joulukalenteri tai Sinful Premium Joulukalenteri. Valinta näiden kahden välillä riippuu käyttäjien kokemustasosta, mutta siitä kerromme lisää myöhemmin. Samassa yhteydessä saat myös kurkistaa kalenterien sisältöön.

Jos suunnitelmissasi on hankkia joulukalenteri naiselle, mutta uuden luukun avaaminen joka päivä tuntuu liioittelulta, suosittelemme vilkaisemaan Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteria tai Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteria, joissa avataan yksi luukku kerran viikossa. Niissä on hieman vähemmän tuotteita, mutta ne ovat vastaavasti erittäin ylellisiä ja korkealaatuisia, joten saat varmasti vastinetta rahallesi.

Jos haluat keskittyä hemmottelemaan kumppaniasi tai olette naispari, Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille on ilmiselvä valinta. Kuten nimikin jo kertoo, tämä eroottinen joulukalenteri naiselle sisältää ison valikoiman kiihottavia yllätyksiä, jotka vievät elämäsi naisen seitsemänteen taivaaseen.

Kannattaa jatkaa lukemista, sillä kerromme alla lisää kaikista viidestä kalenterista, joita on saatavilla vain rajoitettu erä. Miten kauan uskallat odottaa ennen kuin tilaat oman tuhman naisten joulukalenterisi?

Nainen ja mies seisovat lähekkäin keittiössä ja katsovat toisiaan silmiin

Tuhma joulukalenteri naiselle 2022: 5 eri vaihtoehtoa

Enää emme pidä sinua jännityksessä! Lupasimme jo pariin otteeseen kertoa lisää eri kalenterivaihtoehdoista, ja nyt aiomme vihdoin lunastaa lupauksemme. Lue lisää alla ja löydä eroottinen joulukalenteri naiselle, josta välität.

Sinful Original Joulukalenteri 2022

Sinful Original Joulukalenterista (joka viime vuonna tunnettiin nimellä “Classic”) on suhteellisen lyhyessä ajassa tullut koko Pohjoismaiden myydyin aikuisten eroottinen joulukalenteri. Se on myyty ennätysajassa loppuun jo useana vuonna peräkkäin.

Tämä malli on suunniteltu erityisesti pareille, joilla on vain vähän tai ei lainkaan kokemusta seksleluista. Jos sinä ja kumppanisi nautitte jo viime vuonna joulunodotuksesta Sinfulin Classic-kalenterin parissa, suosittelemme valitsemaan tänä jouluna eksklusiivisen Sinful Premium Joulukalenterin.

Kuten lupasimme, raotamme seuraavaksi hieman salaisuuden verhoa ja paljastamme muutaman tuotteen, jotka tämä joulukalenteri naisille pitää sisällään. Kalenterin 24 luukun takana odottaa mahtava valikoima tuotteita naisille, miehille ja yhdessä nautittavaksi. 

Tarkkaan ottaen kalenterissa on 13 tyylikästä seksilelua, viisi eroottista tarviketta ja kuusi tuotetta hellään bondageen, joka voi tuoda uutta kipinää makuuhuoneeseenne. 

Lyhyesti sanottuna se on täydellinen pikkujoululahja, kun suunnittelet hankkivasi tuhman joulukalenterin naiselle.

Sinful Original Joulukalenteri ja erilaisia seksileluja

Sinful Original Joulukalenteri sisältää erilaisia tuotteita seuraavista kategorioista

  • 13 seksilelua vaginan, peniksen ja muiden erogeenisten alueiden hemmotteluun
  • 5 eroottista tarviketta, jotka tuovat leikkiin kiihottavaa lisämaustetta
  • 6 tuotetta hellään bondageen, joka tarjoaa jännittäviä elämyksiä

Haluamme varmistaa, että teet oikean valinnan hankkiessasi tuhmaa joulukalenteria naiselle. Siksi annamme seuraavassa pienen maistiaisen kalenterin sisältämistä tuotteista ja toivomme, että se auttaa sinua päättämään, haluatko hemmotella kumppaniasi juuri tällä versiolla.

Joulukalentereita on saatavilla vain rajoitettu erä, joten jos innostut alla olevista yllätyksistä, suosittelemme tilaamaan oman kalenterin mahdollisimman nopeasti.

Sinful Original Joulukalenteri sisältää muun muassa nämä viisi tuotetta.

1. Sinful Silver Mini G-pistevibraattori

Tämän pienen ja ergonomisen vibraattorin kaartuva pää on suunniteltu hellimään naisen G-pistettä. Kun G-pistettä stimuloidaan vibraattorilla, osa naisista voi saada erityisen voimakkaan, syvän ja intensiivisen (ruisku)orgasmin. 

2. Sinful Anal Teaser Pieni Anustappi

Tämä silikoninen anustappi on aloittelijaystävällinen ja voi avata tien monille kiihottaville anaalielämyksille. Silikonista valmistetussa tapissa on sileä pinta, mikä helpottaa sen asettamista paikalleen (muista liukuvoide!). Pieni anustappi on täydellinen leluvalinta, kun haluat tutkia yhtä kehosi herkimmistä ja nautinnollisimmista alueista.

3. Sinful Tease Silver Höyhenkutitin

Sivele kumppanisi kehoa hitaasti ja aistillisesti tällä höyhenkutittimella ja tunne, kuinka ilma sähköistyy ympärillänne. Hitaat sivelyt untuvaisella höyhenellä herättävät kaikki hermopäätteet ja saavat kumppanisi ihon kihelmöimään. Höyhenkutitin on täydellinen väline eroottiseen esileikkiin ja uusien erogeenisten alueiden tutkimiseen kummankin keholla.

4. Sinful Couple’s Love Sleeve Holkki

Tämä upea pareille suunniteltu tuote sopii käytettäväksi penetraation aikana, jolloin sen värisevä bullet-vibraattori stimuloi samanaikaisesti sekä klitorista että G-pistettä. Molemmat osapuolet voivat luonnollisesti nauttia sen herkullisista värinöistä.

5. Sinful Rumble Värisevä Kiihotinkuula

Värisevä kiihotinkuula keskittyy hellimään vaginaa sisäisesti. Ihania värinöitä voi säätää mukana tulevalla kauko-ohjaimella. Pidä ohjat omissa käsissäsi tai sujauta säädin kumppanisi käteen ja keskity nautintoon. Kuula tarjoaa eri intensiteettitasoja, joista voit valita mieluisimman.

Sinful Original Joulukalenterin tuotteiden arvo on yhteensä 350 euroa

Lähikuva Sinful Original Joulukalenteri-kalenterin seksileluista

Sinful Premium Joulukalenteri 2022

Premium-versio sopii pareille, joilla on jo jonkin verran tai paljon kokemusta seksileluista tai jotka ovat aiemmin ostaneet tuhman joulukalenterin naiselle. Se on paras valinta sinulle, joka haluat kaiken – ja mielellään vielä vähän ekstraa, sillä juuri sitä tämä suosittu malli tarjoaa.

Premium-kalenteri on valikoimamme ylellisin 24 luukun joulukalenteri, jossa jokaisen luukun takana on jotain erilaista ja jännittävää. Esittelemme myöhemmin muutaman tuotteen hieman tarkemmin, mutta jo nyt voimme paljastaa, että kalenteri sisältää tuhmia yllätyksiä tunnetuilta brändeiltä, joita ovat esimerkiksi obaie ja Sinful.

Premium-kalenterin tuotteet ovat hyvin erilaisia verrattuna Sinful Original Joulukalenterin sisältöön. Tämö eksklusiivinen luksusversio naisten joulukalenterista tarjoaa voimakkaampia värinöitä, tuhmempia tarvikkeita ja kiihottavia bondagetuotteita, joiden avulla pääset nauttimaan monista kuumista kokemuksista keskellä kylmää talvea.

Haluamme pitää suurimman osan Premium-kalenterin sisällöstä salaisuutena, aivan kuten Original-kalenterinkin. Näin luukkujen avaamisesta ja yllätysten paljastamisesta tulee jännittävämpi kokemus teille molemmille. Voimme kuitenkin esitellä muutaman tuotteen, jotta saisit hieman esimakua kalenterin sisällöstä. Näin sinun on helpompi päättää, valitsetko juuri tämän mallin vai olisiko jokin muista valikoimamme tuhmista joulukalentereista naisille sopivampi vaihtoehto kumppanisi hemmotteluun.

Ennen kuin tutustumme tarkemmin tuotteisiin, on syytä kertoa millaista sisältöä voit yleisesti ottaen odottaa luukun takaa löytäväsi, kun valitset Sinful Premium Joulukalenterin. Jos sinä ja kumppanisi päätätte viettää leikkisän joulukuun tämän naisten joulukalenterin parissa, saatte nauttia 14 ylellisestä seksilelusta, neljästä eroottisesta tarvikkeesta ja kuudesta hellään bondageen sopivasta tuotteesta.

Sinful Premium Joulukalenteri ja erilaisia seksileluja

Sinful Premium sisältää erilaisia tuotteita seuraavista kategorioista

  • 14 seksilelua vaginan, peniksen ja muiden erogeenisten alueiden hemmotteluun
  • 4 eroottista tarviketta, jotka tuovat kiihottavaa lisämaustetta leikkeihin
  • 6 tuotetta hellään bondageen, joka tarjoaa hieman jännittävämpiä elämyksiä

Seuraavaksi onkin aika esitellä muutama valikoitu tuote Sinful Premium Joulukalenterista. Tämän paljastuksen tarkoituksena on antaa sinulle parempi kuva kalenterin sisällöstä.

Huomaa, että myös tätä mallia on saatavilla vain rajoitettu erä. Jos siis haluat hemmotella kumppaniasi tuhmalla joulukalenterilla naiselle ja päädyt valitsemaan tämän vaihtoehdon, älä odota turhaan vaan kiirehdi tilaamaan omasi ennen kuin ne loppuvat.

Sinful Premium Joulukalenteri sisältää muun muassa seuraavat viisi tuotetta.

1. Sinful Anchor Metallinen Anustappi

Anus on yksi kehon herkimmistä alueista, ja tämä tyylikäs anustappi on sekä kaunis katsella että nautinnollinen käyttää. Elegantti ilme, ergonominen muotoilu ja sopiva paino täydentävät elämyksen.

2. Sinful Premium Magic Wand

Tämä taikasauva sopii täydellisesti kliltoriksen hyväilyyn, mutta tiesitkö, että sillä voi tutkia myös kehon muita erogeenisiä alueita? Kuljeta magic wandia vartalollasi ja löydät pian monta uutta kohtaa, jotka nauttivat sen hemmottelevista värinöistä.

3. Sinful Double G-P Wand

Tämän pienen G–P-sauvan pallonmuotoiset päät sopivat sekä naisen G-pisteen että miehen P-pisteen hyväilyyn. Liikuta wandia edestakaisin tai ylös ja alas tai kokeile pyöriviä liikkeitä, kunnes täydellinen rytmi löytyy.

4. Sinful Tease Kullanvärinen Höyhenkutitin

Höyhenkutitin on yksinkertaisen näköinen väline, jonka hellä kosketus voi kuitenkin olla alkusoittoa todella tuhmalle illanvietolle. Sivele omaa tai kumppanisi kehoa höyhenellä kaikkialta tai kohdista värisevät liikkeet intiimialueisiin ja huomaat pian, kuinka kutittimen pienet ja kevyet kosketukset saavat koko kehon kihelmöimään.

5. Obaie Premium Punotut Kahleet

Haluaisitko sitoa kumppanisi? Tai toivotko hänen sitovan sinut? Kysymys tulee väistämättä ensimmäisenä mieleen, kun avaatte tämän luukun. Yksi asia on kuitenkin varma: toinen teistä voi kietaista nämä Obaien tyylikkäät punotut kahleet ylleen ja keskittyä ottamaan vastaan huomiota ja hemmottelua.

Sinful Premium Joulukalenterin tuotteiden arvo on yhteensä 590 euroa

Sinful Premium Joulukalenteri-kalenterin seksileluista

Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille

Olemme käyneet läpi kaksi joulukalenteriversiota, joista molemmat ovat hyviä valintoja miehille, jotka haluavat hemmotella naispuolista kumppaniaan. Seuraavaksi on aika esitellä uutuuskalenterimme 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille, joka sopii erityisesti sinkkunaisille ja  naispareille.

12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille sisältää seksileluja, eroottisia tarvikkeita ja hellään bondageen sopivia tuotteita vaginan onnellisille omistajille.

Kuten nimikin jo kertoo, tässä naisten joulukalenterissa on vain 12 luukkua, mutta pienempi luukkumäärä ei tee kalenterin tarjoamasta kokemuksesta yhtään sen huonompaa. Luukkujen takana on nimittäin paljon korkealaatuisia tuotteita, jotka on suunniteltu nimenomaan naisen nautintoon.

Kuten muidenkin kalenteriversioiden kohdalla, paljastamme myös 12-luukkuisen naisten joulukalenterin sisällöstä tässä vain osan. Jos nimittäin tiedät jo etukäteen, mitä luukkujen takana odottaa, ei niiden avaaminen ole läheskään yhtä jännittävää. Haluamme kuitenkin tarjota sinulle pienen silmäyksen kalenterin sisältöön, jotta tietäisit, onko juuri tämä se naisten joulukalenteri, jonka haluat tilata omaan makuuhuoneeseesi.

12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille sisältää kahdeksan seksilelua, yhden eroottisen tarvikkeen ja kolme tuotetta hellään bondageen. 

Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille ja erilaisia seksileluja

12 Days Joulukalenteri Naisille sisältää erilaisia tuotteita seuraavista kategorioista

  • 8 seksilelua, jotka on suunniteltu naisen nautintoon
  • 1 eroottinen tarvike, jota voi käyttää yksin tai yhdessä kumppanin kanssa
  • 3 tuotetta hellään bondageen, joka voi tehdä kokemuksesta vielä jännittävämmän

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme suunnitelleet eroottisen naisten joulukalenterin, joka sisältää vain naisille tarkoitettuja tuotteita. Uskomme, että 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naiselle tulee olemaan suuri hitti naispuolisten asiakkaidemme keskuudessa. Myös tätä kalenteria on saatavilla vain rajoitettu erä, joten kannattaa toimia nopeasti, jos haluat viettää koko joulukuun nauttimalla tästä ihanasta joulukalenterista naisille.

12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille sisältää muun muassa seuraavat viisi tuotetta.

1. Sinful Silver Mini G-pistevibraattori

Tämä suloinen vibraattori on pieni, mutta älä anna sen koon hämätä. Minisauva on juuri sopivan kokoinen G-pisteen hellimiseen, mikä voi tuottaa upeita (ruisku)orgasmeja.

2. Sinful Pink Playful Geishakuula

Käytä kuulaa esileikkiin ja muihin kiihottaviin leikkeihin. Aseta geishakuula vaginaan ja vedä se hitaasti ulos. Geishakuula on täydellinen lelu luomaan tunnelmaa makuuhuoneeseen, ja sen ihana väri on kiva lisäbonus.

3. Sinful Power Silver Ladattava Bullet-vibraattori

Ladattava bullet-vibraattori sopii klitoriksen, nännien ja muiden kehon ulkoisten erogeenisten alueiden hyväilyyn. Vibraattorissa on 10 eri värinäasetusta, ja sen voi myös sujauttaa erilaisten holkkien sisään.

4. Sinful Darkness Satiininen Silmänaamio

Kun peität silmät naamiolla, kaikki muut aistit terävöityvät. Käytä silmänaamiota yhdessä kumppanin kanssa tai sooloseksin aikana Kokemus tuntuu entistäkin tuhmemmalta, kun et näe mitään!

5. Sinful Pink Tickler Silikoniholkki

Tämän kutittimen taipuisat korvat hyväilevät ihanasti klitorista ja muita ulkoisia erogeenisiä alueita. Aseta bullet-vibraattori holkkiin, käynnistä värinät ja keskity nauttimaan kiihottavista tuntemuksista joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. 

12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naiselle on arvoltaan 200 euroa

Lähikuva Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille-kalenterin seksileluista

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri 2022

Seuraavaksi on aika esitellä neljäs vaihtoehto, kun suunnitelmissasi on hemmotella kumppaniasi tuhmalla joulukalenterilla naiselle. Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri eroaa perinteisestä joulukalenterista siinä, että se ei sisällä 24 luukkua yllätyksineen. Sen sijaan tässä adventtikalenterissa on vain neljä luukkua, mikä tarkoittaa, että voitte avata yhden isomman luukun kerran viikossa neljän viikon ajan.

Vaikka luukkuja on vain yksi viikkoa kohti, niiden takana odottaa iso valikoima upeita tuotteita, jotka tarjoavat varmasti vastinetta rahallesi. Four Weeks of Playful Christmas Deluxe on tuhma naisten joulukalenteri, joka sisältää yhteensä 15 tuotetta neljän luukun takana. Jokaisen luukun tuotteet on valikoitu tarkkaan niin, että ne sopivat toisiinsa ja tiettyyn teemaan. 

Jos olette kumppanisi kanssa tutustumassa seksileluihin ensimmäistä kertaa (tai olet hankkimassa ensimmäistä eroottista joulukalenteria naiselle), tästä mallista on hyvä aloittaa. Jokaisen luukun sisältö on koottu ajatuksella antamaan inspiraatiota seksilelujen käyttöön yhdessä kumppanin kanssa.

Jos päätät hemmotella kumppaniasi Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenterilla, pääsette nauttimaan peräti yhdeksästä seksilelusta, kahdesta eroottisesta tarvikkeesta ja neljästä hellään bondageen tarkoitetusta tuotteesta. Sisältö on koottu siten, että tuotteet sopivat kokonaisuutena parhaiten mies/nainen-pareille.

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri ja erilaisia seksileluja

Sinful Four Weeks Deluxe sisältää erilaisia tuotteita seuraavista kategorioista

  • 9 seksilelua naisille, miehille ja pareille
  • 2 eroottista tuotetta, jotka tuovat leikkiin kiihottavaa lisämaustetta
  • 4 tuotetta hellään bondageen

Valikoimassamme on aiemminkin ollut neliluukkuinen joulukalenteri miehelle ja naiselle, ja siitä tuli välittömästi suurmenestys. Nyt kokeilemme samaa uudelleen, mutta tällä kertaa olemme piilottaneet luukkujen taakse vieläkin enemmän upeita tuotteita. Se tarkoittaa myös, että odotuksemme Four Weeks Deluxe ja Four Weeks Premium -joulukalentereiden osalta ovat huipussaan (Premium-kalenterista kerromme tässä viimeisenä).

Seuraavassa käymme lyhyesti läpi joitain tuotteita Four Weeks Deluxe -kalenterista, joka on äärimmäisen eroottinen naisten joulukalenteri. Näin saat paremman käsityksen kalenterin sisällöstä kokonaisuutena.

Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri sisältää muun muassa seuraavat viisi tuotetta.

1. Sinful Rabbit Penisrengas

Penisrenkaalla mies voi saavuttaa kovemman erektion ja voimakkaamman kliimaksin. Kun yhdistät renkaaseen bullet-vibraattorin, se tarjoaa lisänautintoa sekä naiselle että miehelle. Vibraattorin värinät osuvat sekä penikseen että kapeisiin pupunkorviin, jotka kutittelevat naisen klitorista yhdynnän aikana.

2. Sinful Power Rose Gold Bullet-vibraattori

Tätä tyylikästä bullet-vibraattoria voi käyttää erilaisten holkkien kanssa (kuten yllä mainitun penisrenkaan), mutta se toimii hyvin myös sellaisenaan. Hyväile sen ihanilla värinöillä esimerkiksi kiveksiä, nännejä tai muita kehon ulkoisia erogeenisiä alueita.

3. obaie Neopreeninen Läimäytin

Anna tai vastaanota lyhyitä ja teräviä iskuja tai hitaita ja pehmeitä läpsäytyksiä suositun obaien tyylikkäällä läimäyttimellä. Nauti kiihottavista äänistä, joita kehon pehmeiden osien, kuten pakaroiden ja reisien, läimäyttäminen saa aikaan.

4. Sinful Deluxe Rose Gold Magic Wand

Tässä ladattavassa taikasauvassa on peräti 20 eri värinäasetusta, joista voit nauttia yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. Kokeile. miltä wandin kiihottavat värinät tuntuvat esimerkiksi peniksellä, välilihalla tai klitoriksella.

5. Sinful Wearable Kauko-ohjattava Alushousuvibraattori

Tämä näppärä alushousuvibraattori tarjoaa tuntikaupalla hauskoja leikkejä teille kummallekin. Vibraattorissa on seitsemän erilaista värinäasetusta, joita on helppo hallita mukana tulevalla kaukosäätimellä. Uskaltaako naisesi antaa sinun ottaa ohjat?

Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenterin arvo on 380 euroa

Lähikuva Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri -kalenterin seksileluista

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri 2022

Olemme päässeet listan viimeiseen kalenteriin – ja toivomme, että haluat edelleen hemmotella kumppaniasi tuhmalla naisten joulukalenterilla. Yksi erinomainen vaihtoehto on Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri, jonka neljän luukun takana odottaviin yllätyksiin olemme panostaneet erityisen paljon. Kyseessä on hieman ylellisempi luksusversio viimeksi esiteltyyn Four Weeks Deluxe -malliin verrattuna.

Tämä joulukalenteri naisille (ja miehille) on loistava valinta silloin, kun teillä on jo jonkin verran kokemusta seksileluista. Jos esimerkiksi hankitte jo viime jouluksi eroottisen joulukalenterin, mutta luukkuja oli mielestänne turhan paljon, tämä malli sopii teille paremmin.

Emme voi paljastaa tämänkään naisten joulukalenterin tarkkaa sisältöä (ja sen arvasitkin varmasti, jos olet lukenut alusta tähän saakka). Jonkin verran voimme kuitenkin kertoa sen sisällöstä yleisesti.

Jos valitset Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenterin, saatte tyylikkään ja tuhman naisten joulukalenterin, joka sisältää yhdeksän erilaista seksilelua, kaksi eroottista tarviketta ja neljä tuotetta hellään bondageen. Kuten Deluxe-mallissa, myös Premiumissa kalenterin sisältö sopii parhaiten mies/nainen-parisuhteessa oleville.

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri ja erilaisia seksileluja

Sinful Four Weeks Premium sisältää erilaisia tuotteita seuraavista kategorioista

  • 9 seksilelua, joilla voi hemmotella ja stimuloida koko kehoa
  • 2 eroottista tarviketta, jotka tuovat leikkiin kiihottavaa lisämaustetta
  • 4 tuotetta hellään bondageen, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden kokea uudenlaisia elämyksiä

Vaikka luukkuja on vain neljä, niiden takana on enemmän kuin neljä yllätystä, kuten yllä olevasta listasta käy ilmi. Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenterissa on kaikkiaan 15 tuotetta, mikä tarkoittaa, että jokaisen luukun takana odottaa vähintään kolme erilaista yllätystä.

Tutustutaan seuraavaksi hieman tarkemmin Premium-kalenterin sisältöön, jonka jälkeen tiedät paremmin, onko tämä joulukalenteri naiselle juuri se malli, jolla haluat hemmotella kumppaniasi.

Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri sisältää muun muassa seuraavat kuusi tuotetta.

1. obaie Premium Punottu Silmänaamio

Oletko joskus kokeillut silmänaamiota? Jos et, tässä on tilaisuutesi. Kun kiedot tämän ylellisen premium-silmänaamion omille tai kumppanisi silmille, muut aistit terävöityvät, jolloin jopa höyhenekevyet kosketukset tuntuvat uskomattoman kiihottavilta.

2. obaie Premium Punottu Flogger-piiska

Tämän ylellisen flogger-piiskan avulla voitte ottaa ensimmäiset askeleenne BDSM:n jännittävään maailmaan. Voitte luonnollisesti päättää itse, kumpi teistä ottaa vastaan terävät ja kovat tai aistilliset ja pehmeät piiskaniskut. Miten tahansa floggeria käytättekin, tiedossa on takuulla uusia ja kutkuttavan tuhmia elämyksiä.

3. Sinful French Kiss Vibraattori

Kukapa ei rakastaisi ranskalaisia suudelmia? Tällä leikkisällä kielellä on kokonaiset yhdeksän värinäasetusta ja yhdeksän liikeasetusta, jotka kaikki on suunniteltu hyväilemään kehon ulkoisia erogeenisiä alueita. Vie se tutkimusretkelle kaulalle, korvalehdille, klitoriksen alueelle tai välilihalle. Tämä monipuolinen vibraattori tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

4. Sinful Wave Anustappi

Anustappia voi käyttää osana esileikkiä tai yhdynnän aikana. Ergonomisen muotoilunsa ansiosta tappi on helppo viedä paikalleen, ja sen pää löytää helposti tiensä miehen P-pisteelle.

5. Sinful Warm Intense Ladattava Penisvibraattori

Sujauta tämä intensiivinen vibraattori terskan yli ja tunne, kuinka sen herkulliset värinät leviävät peniksen vartta pitkin. Käynnistä vielä lämmitystoiminto, ja tiedossa on uskomattoman nautinnollinen itsetyydytyskokemus. Vibraattoria voi luonnollisesti käyttää myös yhdessä kumppanin kanssa.

6. Sinful Love Egg Kauko-ohjattava Värisevä Kiihotinkuula

Tämä kiihotinkuula on kauko-ohjattava, joten kumppanisi voi asettaa sen paikalleen, mutta sinä voit päättää värinöiden tahdin. Voit myös antaa ohjat kumppanillesi ja nautiskella erilaisten värinärytmien aikaansaamista tuntemuksista välilihallasi.

Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenterin sisällön arvo on 560 euroa

Lähikuva Sinful Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri -kalenterin seksileluista

Miksi kannattaa hankkia eroottinen joulukalenteri naiselle

Tuhma joulukalenteri naiselle tarjoaa sinulle ja kumppanillesi jopa 24 erilaista seksilelua ja eroottista tuotetta, joilla on takuulla paljon käyttöä. Voitte avata yhdessä joka päivä tai joka viikko yhden luukun, jonka takana on joko jotain sinulle, jotain hänelle tai jotain, mitä voitte käyttää yhdessä.

Kumppanisi saa siis monta jännittävää yllätystä, joita hän tulee varmasti arvostamaan – niin joulukuussa kuin ensi vuonnakin. Jos valitset tuhman naisten joulukalenterin, tiedossa on koko joukko seksileluja ja muita eroottisia tarvikkeita, joita voitte käyttää piristämään kylmää vuodenaikaa myös joulun jälkeen.

Anna kumppanillesi naisten joulukalenteri, ja voitte käyttää sen sisältöä yhdessä, kun haluatte tutkia toisianne ja löytää uusia ulottuvuuksia seksielämäänne. Uudet seksilelut voivat innostaa keskustelemaan fantasioista ja seksuaalisista mieltymyksistä, mikä tekee parisuhteestanne intiimimmän. Se voi tuoda sinut ja kumppanisi lähemmäksi toisianne, ja kukapa ei haluaisi juuri sitä? 

Tilaa siis tuhma joulukalenteri elämäsi naiselle jo tänään ja täytä joulunodotus yllätyksillä, seksillä ja nautinnolla.

Jos et ole varma siitä, osaatko käyttää tuhman naisten joulukalenterin tuotteita oikein, voit huokaista helpotuksesta. Mukana tulee nimittäin hieno inspiraatiovihkonen, joka sisältää yllin kyllin vinkkejä ja neuvoja siihen, miten saatte mahdollisimman paljon irti päivän/viikon yllätyksestä. Sinulla ei siis ole mitään tekosyytä olla hemmottelematta kumppaniasi ihanalla eroottisella naisten joulukalenterilla.

Nainen ja mies istuvat lattialla joulukuusen edessä ja katsovat toisiaan

Mistä joulukalenteriperinne on saanut alkunsa?

Pieniä yllätyksiä sisältävät lahjakalenterit alkoivat levitä 2. maailmansodan jälkeen, jolloin kalenterit ostettiin valmiina tai ne tehtiin itse kotona. Nykyäänkin monet kokoavat itse oman joulukalenterinsa, kun taas toiset hankkivat kalenterin mieluummin myymälästä tai verkkokaupasta. 

Ennen vanhaan joulukalenterit oli tarkoitettu lapsille, jotka laskivat 24 pikku lahjan avulla päiviä jouluaattoon. Kalenteri oli, ja on edelleen, loistava tapa laskea aikaa vuoden jännittävimpään päivään, jolloin useimmat lapset löytävät kuusen alta kasoittain isompia lahjoja.

Vasta myöhemmin lahjakalentereita alettiin valmistaa myös aikuisille, ja aikuisten joulukalentereista on tullut koko ajan suositumpia myös Suomessa. Nykyään on varsin tavallista, että rakastavaiset tai puolisot antavat toisilleen 24 pientä lahjaa, mikä luo joulutunnelmaa ja tuo joulunodotukseen mukavasti jännitystä.

Naisille tarkoitetut kalenterilahjat voivat koostua esimerkiksi kauneudenhoitotuotteista, ylellisestä suklaasta, meikeistä tai oikeastaan mistä tahansa. Mahdollisuuksia on valtavasti, mutta miehen voi joskus olla vaikea valita naiselleen sopivaa naisten joulukalenteria, jonka sisältö olisi varmasti lahjansaajan makuun.

Teknologian kehityksen myötä markkinoille on tullut myös monenlaisia elektronisia versioita kaikenikäisille. Useimmat kuitenkin valitsevat edelleen mieluiten kartonkikalenterin, jonka luukuista löytyy pieniä käytettäviä, syötäviä tai juotavia lahjoja. 

Vaikka joulukalenterin muoto on ajan myötä muuttunut, monet ajattelevat sitä edelleen vain yhtenä keinona päivien laskemiseen jouluaattoa odotellessa.

Me Sinfulilla olemme sitä mieltä, että joulukalenteri voi olla paljon enemmänkin. Jos hankit tuhman joulukalenterin naiselle, luukkujen avaaminen yhdessä voi tuoda teidät lähemmäksi toisianne – etenkin kun valitset version, joka sisältää jotain teille molemmille.

Toivomme, että inspiroiduit ostamaan tuhman naisten joulukalenterin naiselle, joka on sinulle maailman tärkein. Löydät koko valikoiman alta.

Sinful Original Joulukalenteri

Sinful Original Joulukalenteri

Sinful Premium Joulukalenteri

Sinful Premium Joulukalenteri

Sinful 12 Days of Christmas Adventures – Joulukalenteri Naisille

Sinful 12 Days of Christmas Adventures Joulukalenteri Naisille

Sinful Four Weeks of Playful Christmas – Deluxe

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Deluxe Joulukalenteri

Sinful Four Weeks of Playful Christmas – Premium

Sinful Four Weeks of Playful Christmas Premium Joulukalenteri